maanantai 1. marraskuuta 2010

Via Baltica...Baltian voittajaan

Reissuun lähdettiin lauantaina 30.10 kokoonpanolla minä ja Uuno, Päivi Paakki ja Vinka-borderi sekä Tuula Korhonen (Kennel Riekonhovin) mukanaa Tyyne-cairni ja Minja-aussi.

Laiva Helsingistä Tallinnaan lähti 14.30 ja ihan vähän meinasi jännittää laivaan ehtiminen, kun Tuula saapui meille puoli yhden jälkeen. Aikataulutus oli kuitenkin ihan nappisuoritus, sillä eipä tarvinnut kuluttaa ylimääräistä aikaa satamassa. Tallinnasta lähdimme klo 17 maissa ajelemaan kohti Riikaa, matkaa reilu 300km. Jotenkin siinä kävi niin, että meillä ei ollut lainkaan navigaattoria mukana, mutta onneksi "matkanjohtajana" toiminut Päivi hoiti navigoinnin moitteettomasti ja Riikaan saavuimme yhdeksän jälkeen.

Hotellin löytäminen oli oletettua helpompaa, sillä matkanjohtajamme oli onnistunut varaamaan ihan pääkadun varressa olevasta Radisson hotellista meille huoneen. Tottumattomalle Riikan liikenne tuntui jokseenkin vauhdikkaalle ja yksisuuntaisia teitä oli enemmän kuin koko eteläisen Suomen alueella, tai siltä se ainakin tuntui,mutta siis pääsimme onnellisesti hotellille!

Sunnuntaina oli sitten näytelmäpäivä. Kaikki kehät olivat vasta iltapäivällä, joten aamu saatiin ottaa rauhallisesti. Näyttelypaikka löytyi (ilman navia siis) pienen eksymiskierroksen jälkeen. Parkkipaikat olivat melkoisen täynnä. Vähemmän ystävällinen parkkimies käännytti meidän edellä olleen auton muualle, päästi meidät sisälle, rahasti parkkimaksun ja osoitti "jonnekin" ja totesi tuimasti "tuutta tuutta" tai jotain sellaista ja mehän "tuuttasimme" omatoimisesti itsemme parkkiruutuun.

Häkit kärryyn ja menoksi. Sisäänpääsyssä jonotettiin hetki, sillä kaikkien sirut ja paperit tarkistettiin, hyvä niin. Sisällä oli aika ahdasta ja hirvittävä meteli, sillä hallin nurkassa oli kissanäyttely, jota selostettiin melkoisella antaumuksella! Löysimme hyvän leiripaikan läheltä omia kehiä ja sitten vain odoteltiin omaa vuoroa. Meistä ensimmäisenä kehässä pyörähti Tyyne upealla Balt JW-10 ja PN4 sijoituksella!!

Sitten taas odoteltiin... Kyllä odottavan aika on muuten pitkä ja vielä siinä vaiheessa kun kellon mukaan pitäisi mennä kehään tuomari bongaa jonkun tutun ja "katoaa" kymmeneksi minuutiksi...

Hyvää kannatti kuitenkin odottaa!! Uuno menestyi upeasti!! Olga Sinko Kupriyanova Slovakiasta teki Uunosta Baltian Juniori Voittajan 2010 ja kaiken huipuksi vielä Rodun parhaan!!
Arvostelu oli varsin mukavaa luettavaa:
Good size, excellent condition. Head of good proportions, muzzle, scull. Muzzle is excellently filled. Excellent stop. Beautiful neck, very stabile topline. Good depth of chest. Excellent moving. Ecxellent coat.
BALT JW-10 Sähikäisen Maahinen!!!!!

Saldo!!

Päiviltä ja Vinkalta "vietiin" titteli nenän edestä, heille tuloksena PN2 ja Vara-Cacib, ei siis huono mutta varsin harmittava! Aussit olivat samaan aikaa toisessa kehässä. Siellä hienosti Tuulan kasvateille ensin avouroksissa Latvian serti ja valion arvo, sitten junnunartuissa Balt JW-10 titteli ja lopuksi Minjalle PN2 kera vara-cacibin ja niin meni heilläkin titteli nenän edestä.
Kaiken kaikkiaan siis ihan kivasti meni! =)

Isoja kehiä odotellessa meinasi tärykalvot puhjeta, sillä sen verran kovaäänisesti siellä täti selosti kissanäytelmää. Harmittavasti isot kehät alkoivat lähes puoli tuntia myöhässä, kun kattien arvostelu piti ilmeisesti ensi hoitaa loppuun. Heh, ja ennen kuin päästiin aloittamaan isot kehät oli torvisoittokunnan esiintymisvuoro!! Oli muuten melkoinen metakka hallissa, kun soittokunta päräytti ilmoille Mambo Number Fiven!! Itse isoista kehistä ei ole sen enempää sanottavaa, tulipahan pyörähdettyä!!

Kello taisi olla melkein puoli seitsemän ennen kuin päästiin aloittamaan siirtymätaival takaisin Tallinnaan. Onneksi oli kuiva keli ajella, joten hyvin päästiin perille. Hotellilla ei kauaa tarvinnut unta odotella, sen verran pitkä päivä oli takana. Laiva Helsinkiin lähti maanantaina klo 11, joten aamulla ehdittiin käymään shoppailemassa. Täytyy myöntää, että tältä reissulta raahasin kotiin elämäni ensimmäisen kerran laatikkokaupalla siideriä ja kaljaa =)

Seura oli loistavaa, kuten myös menestys, mutta ei mua kyllä kovin usein moiselle matkalle saa! On se vaan aika ajamista ja istumista. Tai eihän Tallinnaan ollut kovin pitkä matka...


lauantai 9. lokakuuta 2010

Näyttelyä ja juoksua

Tänään 9.10 oli Uunon kanssa suunta Tuulokseen ryhmänäyttelyyn. Matkaseuraksi saimme Annan, joten juttuseuraa oli tarjolla! Bordereita oli ilmoitettu Saija Juutilaisen arvosteltavaksi 30, joista tälläkin kertaa vähemmistö (11) oli uroksia. Uuno oli junnuluokan viimeisenä ja vähän jännitti, kun Juutilainen oli siihen mennessä antanut H:n, 2x EH:n ja yhden ERI:n... No Uuno tuttuun tapaansa esiintyi varsin mallikkaasti, joskaan ei olisi malttanut seistä, ja sai ERI:n!! Kilpailuluokassa Juutilainen sijoitti Uunon hienosti ensimmäiseksi!!

Paras uros luokkaan oli oikeutettu osallistumaan 5 urosta (2x junnu, nuori ja 2x avo) ja näistä nuori veti pisimmän korren, avo1 oli PU2 ja Uuno hienosti PU3!! Narttujen arvostelua emme jääneet katsomaan, vaan suuntasimme hesemösölle! ;)

Juutilaisen arvostelu Uunosta meni näin:
13kk. Miellyttävä, jäntevä, kaunislinjainen, sopivaryhtinen. Urosmainen pää. Hyvät korvat, pää ja purenta. Tyypilliset kulmaukset. Erinomainen karvan karkeus. Paksu nahka. Hyvin spannattavissa. Aavistuksen löysät etuliikkeet. Hyvä sivuaskel. Reipas borderin luonne.

Edellisenä viikonloppuna reissasimme koko perheen voimin perjantai-illalla liikkumökillä Mäntsälään, jossa osallistuimme 2.10 Ohkolan syysajoihin!! Jep, jep minäkin juoksin!! Koirat oli jaettu niin, että Kaapo oli Antin vauhdittaja ja minä sain Sulon parikseni Uunon odotellessa possunsaparo eväänään autossa! Tällä kertaa oli lähtövuorot minuutin välein ja Antti & Kaapo lähtivät harrastusluokan ensimmäisin ja me viimeisinä! ;) Ja viimeisiä me oltiin Sulon kanssa maalin tullessammekin, mutta ihan voittajafiilis, kun jaksoin juosta koko matkan ja Sulo oli ihan älyttömän hyvä vetoapu!! Ohessa kisan tulokset meidän luokan osalta! =)


2.10.
2010 Ohkolan Syysajot, Mäntsälä
Harrastusluokka juoksu 2,4 km  Aika   km/h

1 Harju Birgitta 8:21 17,25

2 Heinäaho Sami 8:36 16,74

3 Hämäläinen Antti 9:08 15,77

4 Eronen Virve 10:48 13,33

5 Hyytiäinen Piia 12:10 11,84

lauantai 11. syyskuuta 2010

Pyörähdys Vantaalla

Vantaan ryhmänäyttelyssä 11.9 tuomarina oli Harri Lehkonen. Kehään oli ilmoitettu vain 12 koiraa, joista 3 urosta ja loput narttuja. Tällä kertaa ei mennyt ihan niin hienosti kun viikkoa aikaisemmin. Tosin täytyy olla tyytyväinen, sillä Uuno sai taas erin!! Lehkonen piti yhdeksää koiraa erin arvoisena, yhdelle eh ja parille h! Mukana oli myös Kati ja Taika ja heille hienosti nuo eri2 pn4! Uunon tulos oli tällä kertaa jun eri2 pu3 tällaisella arvostelulla:
Kookas. Ikäisekseen vahvarunkoinen uros. Maskuliininen pää. Hieman kookkaat korvat. Lapa voisi olla viistompi. Riittävät takakulmaukset. Karkea turkki. Liikkuu hyvällä askeleella.

Turkki tosiaan oli karkea... kuollut ja kammottava! ;) Reissusta kun kotiuduttiin tehtiin kokovartalokuorinta ja nyt Uuno olisi valmis uimapukukierrokselle! ;) Uutta turkkia odotellessa...

lauantai 4. syyskuuta 2010

Jiihaa, eka SERTI Tampereelta!!!

Hip hei, tulihan se sieltä!! Tampereen ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu huikeat 41 borderia, sillä ilmeisesti kaikki halusivat tietää mikä Istvan Csik on miehiään! Ja oli kyllä mies meidän makuun! ;) Uroksia oli paikalla 15 ja niistä 11 pääsi osallistumaan PU-luokkaan! Vähän oli sellainen oli, että noinkohan taas junnut kätellään ensimmäisnä pihalle, mutta toisin kävi!! Tuomari nappasi Uunon 4 parhaan joukkoon! Olin jo siinä vaiheessa ihan tohkeissani, kun koiria tosiaan oli niin paljon! Eikä loppunut Istvanin yllärit siihen, pisti meidät 2. pallille hienon valiouroksen kannoille ja niin lähdettiin kiertämään kehää! Enpä olisi uskonut, että se oli lopullinen järjestys! Uunon tulos oli siis huikea jun eri1 pu2 SERT!!! Ihan mitään "suurta urheilujuhlan tuntua" ei ollut ilmassa, sillä vain 2 koirista sai eh:n, lopuille eri ;)

Arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs (käännöspalvelusta);
1v hyvärakenteinen uros. Erittäin kaunis pää ja ylä- ja alalinjat. Hyvä liikunta ja ystävällinen luonne.

lauantai 14. elokuuta 2010

Raision näyttely

Tulipahan pyörähdettyä Raisiossa, jossa Tanya Ahlman-Stockmari hehkutti Uunoa näin:

Erinomainen koko. Oikeat rungon mittasuhteet. Kaunis kaula. Erinomaiset pään mittasuhteet. Hyvä otsapenger. Hyvä eturinta. Erinomainen raajaluusto. Oikea rungon voimakkuus. Rodunomaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hieman jyrkkä lantio ja valitettavasti liian pysty hännänkanto liikkeessä. Erinomainen karvapeite. Liikkuu hyvin takaa, hieman epävakaasti edestä.

Tällä arvostelulla tosin irtosi "vain" eh1, kun häntä kerran on päin prinkkalaa! =)
Pääsinpä kirmaamaan myös setterikehään (vaikka Sulo olikin pois) ja sain ilon esittää pari Egavegaraa! =) Molemmille tuloksena eh:t, toisella liikaa huulia ja toisella silmät auki! ;) Ei vaan, ihan OK arvostelu kummallakin, mutta nuo jäi mieleen! =) Varsin lupaavia nuorten luokan koiruleita molemmat!

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Kolmosiin!! =)

Käytiin Orivedellä kisaamassa pitkän tauon jälkeen! Taukoa tuli siis sekä kisaamisesta että treenaamisesta melkein kuukausi ja se kyllä teki hyvää!! Kaapo oli hyvässä vireessä, eikä omassanikaan ollut moittimista!!

Kisaan oli ilmoittautunut yli 20 koirakkoa, eli tiesin että 5. sija riittää, kunhan vain tehdään nolla!! Ja sehän me tehtiin!! Kaapo on nyt kolmasluokkalainen!! Ja mikä uskomattominta, Kaapon -6,58 tulos riitti luokan voittoon!!!! Voiko sitä enää hienommalla tuloksella sitä viimoista nousunollaa saada!?

Kaapo kolmosluokkalainen!!

Tavoitehan meillä oli nousta kolmosiin ennen "eläkeikää" ja se on nyt saavutettu!! Kaapo on edelleen loistavassa kunnossa, joten mitäköhän tavoitteita sitten asetetaan....

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kesälomailua 10-26.7

Kesälomareissu alkoi Karjaan näyttelystä 11.7. Hurautettiin karavaani sinne jo lauantai-illalla, jotta ei tarvinnut aamulla kovin aikaisin liikahtaa. Herätys tosin oli jo klo 7.00, kun ylikyrpiintynyt parkki-insinööri tuli opastamaan vaunua oikeaan paikkaan!! Aikamme siinä yritettiin puhua heppulille järkeä, mutta kun ei siitä mitään tullut, niin tehtiin kuten setä käski ja otettiin auto irti vaunusta ja pysäköitiin "yksiköt" rinnakkain määrättyyn paikkaan.

Uunon kehä oli klo 10 ja jo siihen aikaan oli ihan tukalan kuuma. Olimme päättäneet, että jatkamme matkaa heti kun Uuno on esiintynyt. Tuomari Astrid Lundava Virosta lausui Uunosta näin:
Hyväntyyppinen. Hyvä koko & mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Hyvä selkälinja. Hieman matala-asentoinen häntä. Riittävästi kulmautunut. Liikkuu edestä hieman ahtaasti, muuten hyvällä askeleella.
Tällä lausumalla irtosi jun eri3 tulos ja pääsimme jatkamaan matkaa 11 maissa. Tai siis yritimme päästä... Se tanan parkki-insinööri oli sumputtanut yhdistelmämme niin, että ei ollut toivoakaan saada koko pakettia liikkeelle kolhimatta naapureita!! Tovin kiroiltuamme ja tietysti ystävälliselle (siis ihan oikeasti kivalle) parkkipojalle avauduttuamme Antti ja apuri vetivät käsin vaunun sellaiseen asentoon, että se saatiin autoon kiinni ja päästiin oikeasti matkaan! Vähän siinä näytti kanssaeläjienkin ilmeet kiristyvän, kun meillä oli auto ja vaunu poikittain tientukkeena! Siinä kohtaa oikeasti olisimme halunneet sen Ingenjöörin paikalle näyttämään miten oli ajatellut meidän suorittavan näyttävän poistumisen!!

Karjaalta matka jatkui Kouvolan, Mikkelin, Lieksan, Vieremän, Hyrynsalmen, Kuusamon ja Rovaniemen kautta Kemiin! Matkalla nähtiin ihania maisemia, mukavia ihmisiä, uitiin, saunottiin, lenkkeiltiin ja nautittiin olostamme tekemättä mitään!!

Kouvolassa

Vieremällä

Kuusamossa/Posiolla

Kemiin päädyimme perjantaina 23.7 ja leiriydyimme Mansikkanokkaan. Lauantaina 24. päivä oli Uuno kehässä. Tuomarina bordereilla oli Maija Mäkinen ja koiria oli ilmoitettu 9. Uuno sai melkein sen mitä tavoiteltiin, serti siis meni nenän edestä avo-luokan urokselle. Uunon tulos oli jun eri1 PU2 ja VA-SERT. Maija Mäkinen näki Uunon tällaisena:

11kk ryhdikäs uros, jolla erinomainen sukupuolileima. hyvät rungon mittasuhteet ja ylälinja. Voimakas pää, vahva kuono-osa, leveät leuat ja isot hampaat. Korvat OK. Hyvät silmät. Hyvä kaula, tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä luusto. Hyvä runko, joka vielä spännättävissä. Hyvä nahka ja erinomainen karkea karva, hyvä häntä. Liikkuu hyvin takaa, riittävä etuaskel. miellyttävä käytös.



Sulon esiintymisvuoro oli sunnuntaina. Ja jos launataina oli loistava näyttelysää (aurinko paistoi ja oli kohtalaisen lämmin), niin sunnuntaina osui Sulon kannalta ihan huippu, oli kylmä ja vettä satoi! Olin asettanut etukäteen tavoitteeksi saada Hannele Jokisillalta Sulon viimeinen serti, sillä tiesin tuomarin pitävän enemmän "aidoista" englantilaisista. Enkkuja oli ilmoitettu 9, joista 6 oli uroksia. Paikalla oli tosi kauniita koiria, joten jännitin kovasti miten käy. Seurattiin hetki edellisiä rotuja ja arvostelu näytti olevan aika tiukka...

Sulopa yllätti täysin tuloksella avo eri1 PU1 SERT ja VSP!! Taakse jäivät upeat koirat, jotka meidän onneksemme oli tälle tuomarille väärän tyyppisiä! Sulon arvostelu meni näin:

Erinomainen turkki. Oikeanmallinen uroksen pää. Hyvä kaula ja selkälinja. Sopusuhtaisesti kulmautunut edestä & takaa. Sopiva luusto. hieman avoimet kyynärpäät. Hyvä runko & karva. Hyvä luonne. Taka-askel saisi olla voimakkaampi & pidempi, muuten liikkuu hyvin.


Kemistä lähdimme kaatosateessa ajelemaan etelää kohti. Sen verran oli jo reissuväsymystä, että päätimme yöpyä matkalla vain yhden yön ja ajaa kotiin maanantaina. Elvyimme siis Lestijärvellä ja siitä hurautimme kotiin!! kaiken kaikkiaan aivan ihana loma, josta selvittiin vain yhdellä rengasrikolla! =) Muutamia kuvia löytyy täältä, mutta pakko on myöntää, että paljon enemmän jäi mielikuvia omalla kovalevylle =)


lauantai 3. heinäkuuta 2010

Forssan näyttelyssä

Pyörähdettiin Uunon sekä Katin ja Taikan kanssa Forssan näyttelyssä. Uuno osallistui nyt siis toista kertaa junnuluokkaan ja tuloksena "taas" jun eri3, mutta tällä kertaa ei pu sijoitusta tullut. Tuomari setä Karl-Erik Johansson ruotsista oli varsin tiukka ja osasi käyttää koko väriskaalaa, joten olen äärettömän tyytyväinen eriin.
Tuomarin arvostelu meni näin:
Utmärkt typ. Mycket vackert välformat huvud. Mörkä ögön. Bra uttryck, bra bett. Mycket bra halsoco rygglinje. Välburen (???)svans. Bra bröstkorg. Bra vinklar. Rör och visar sig mycket bra. Bra pelt (päls och hud).

Sen verran on jäänyt päivitykset väliin, että juhannuskisoista ei ole mitään mainintaa. Tosin eipä niistä muuta kuin, että käytiin Kaapon kanssa sähläämässä pari rataa! =)

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Ensimmäinen junnukehä! =)

Pyörähdettiin ensimmäisessä virallisessa näytelmässä 30.5 Järvenpään kaikkien rotujen näyttelyssä, jossa borderit arvosteli Jens Martin Hansen Tanskasta. Reissussa meidän lisäksi oli Kati ja Taika sekä Katin äiti ja Teri. Uuno ja Teri osallistuivat junnuluokkaan, jossa koiria oli 6 (uroksia yhteensä 9). uunon tulos oli hieno Jun eri3. Uuno oli näyttelyyn osallistuessaan vain 4päivää yli maagisen 9kk ikärajan, ja siten koko luokan nuorin! Teri sai tällä kertaa eh4. Myös junnuluokkaan osallistuneen Taikan oli tänään tyytyminen vain erittäin hyvään. Paras uros luokassa Uuno sijoittui neljänneksi avoimen luokan uroksen viedessä pu1 sijan sekä sertin.

Uunon arvostelussa sanottiin tällä kertaa näin:

9 months old male of good size. Excellent type. Masculine head. Correct bite. Good earset. Good neck and topline. Well anqulated all over. Well devoloped body. Moves very well. Good coatcondition. Nice temper.
jun eri3 pu4

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Treeniä, kisaa ja posetusta!

Niin se on taas viikko vierähtänyt ja täytyy myöntää, että kuluneella viikolla Uuno on treenannut kovasti!! Itse asiassa Uuno on ollut 2 kertaa Tassukalliolla, kerran Someron Haukkukalliolla ja lisäksi vielä pihatreenit!! Olen päättänyt, että nyt mulla on koira, jolle opetataan kepit ja kontaktit niin, että se menee ne vaikka silmät kiinni!! ;)

Upeita kuvia keskiviikon treeneistä löytyy Seijan ja Jaanan albumeista!! Kiitos kuvista molemmille! Harmi vaan, kun ei ollut Kaapo ja Sulo mukana tähtireporttereiden paikalla ollessa! ;)
Uunon tyylinäyte

Sunnuntaina 23.5 suunnattiin Vihtiin kisaamaan. Ennen lähtöä pyysin Seijaa ottamaan Sulosta kuvan, kun "englannin lammaskoirasta" on kuoriutunut englanninsetteri! ;) Tuo lammaskoira-kommentti kuultiin muutama viikko sitten Tammelassa, kun Sulo oli tosiaan enemmän lampaan kuin setterin näköinen!! =)

Sulo kuvassa n. 4,5v

Kuvaustuokion jälkeen pakkasimme 5 koiraa (Kaapo, Sulo, Uuno, Kössi ja Tyyra) autoon ja lähdimme kohti Vihtiä. Ihan vähän jännitti, kun taivas oli tasaisen harmaa ja melkein koko aamun oli satanut ja hetkittäin ukkostanut! No, ei auta, itsepä on harrastuksensa valinnut! =)

Kisapaikalla oltiin reilusti aikataulusta edellä, joten kovin kauaa ei ollut aikaa ihmetellä ennen rataantutustumista. Rata oli oikein kiva, joten siinä mielessä oltiin hyvillä mielin. Ensin Seija ja Kössi tuloksella 5 ratavirhetta ja vähän yliaikaa.

Sitten minä ja Kaapo ja ne helvetin kontaktivirheet!!! Puomi alatulo *roiskis*, keinulta ohi, kun joku ääliö ei lainkaan ohjannut ja kun toisella yrittämällä osuttiin keinulle, niin alastulo *roiskis*!! Lopputulos siis 15 ratavirhettä pari sekuntia alle ihanneajan! Sijoituksesta ei hajuakaan...

Toinen rata oli aika pitkälti samanmoinen kuin ensimmäinen, tosin toiseen suuntaan! Ukkonen alkoi paukkua vähän ennen rataantutustumista, mutta vielä ei satanut. Vaan eipä mennyt kuin hetki niin taivas aukesi ja Esteri antoi tulla kaiken mitä sisällään oli pitänyt! Enpä muista koska viimeksi olisin sellaisessa sateessa seisoskellut!! Pientä ahdistusta oli ilmassa, sillä sekä Kaapo että Kössi pelkäävät ukkosta!! Sade oli pahimmillaan kun oli Seijan ja Kössin vuoro! Pari kirjaimellisesti sukelsi radalle ja ukkosen paukkeesta huolimatta Kössi teki varsin hyvää rataa! =)

Meidän vuoro olikin heti seuraavana ja sade onneksi ihan vähän laantui. Hiuksista valui vettä silmiin, mutta ei muuta kuin radalle! Alku sujui kuin tanssi, keinun molemmat päät, kepit väärältä puolelta, puomin kontaktit ja toki siinä välissä muutamia hyppyjä, mutta sitten veti putken väärä pää ja tuloksena HYL! Radalla oli monta hyvää asiaa, joten yhtään ei jäänyt harmittamaan!! Seija ja Kössi tuloksella 15,jotain virhettä, kipusivat hienosti palkintopallin 2. pallille kisassa, jonka voitto irtosi 5 ratavirheellä!!
Kiitos matkaseurasta Seija!! =)

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Viimeinen pentuesiintyminen! =)

Käväistiin Mynämäellä viimeistä kertaa pentukehässä ja taas hienolla tuloksella 1KP VSP-pentu!!=) Uuno siis osallistui kolme kertaa pentuluokkaan ja joka kerta palkittiin kunniapalkinnolla! Parin viikon päästä mennäänkin sitten ensimmäiseen viralliseen näyttelyyn Järvenpäähän sertiä hakemaan ;)

Tuomarina Mynämäellä oli Ingrid Borchorst Tanskasta ja hän lausui Uunosta näin:
"Attractive, masculine puppy. Well balanced head with good expression and pigmentation. Correct mouth. Good neck, shoulders and front. Correct in body proportions. Well anqulated hind. Moves and shows well."

Sähikäisen Maahinen "Uuno" VSP-pentu &
Matchmeadow’s Blue Chocolate ROP-pentu
(kuva
©Tuulikki Hyytiä)

Maanantaina 17.5 käytiin ulkoilemassa Kiikalan Kalaton-järvellä, Seijan ottamat upeat kuvat löytyy hänen albumistaan!!
Tässä vähän esimakua =)


sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Canicrossia ja näytelmää =)

Tänään oli varsin koiramainen päivä, kun ensi Antti canicrossasi Kaapon kanssa Tammelassa ja sitten Uuno näytteli Somerolla!

Tammelassa Antti osallistui nyt toista kertaa Kaapon kanssa Kaukjärven Kierrokselle, tosin tänä vuonna 10km pidemmälle matkalle kuin viime vuonna. Matkaa oli 14km ja sen pojat tempaisivat aikaan 1.01.50 ja sijoittuivat hienosti sijalle 5.!! Samassa sarjassa osallistujia oli 11 ja ensimmäiset kolme sijaa jaettiin järjestyksessä doberman, lk saksanseisoja ja dalmatialainen!

Tyytyväiset juoksijat!
Koko kisan tulokset!

Tammelasta suunnattiin Somerolle ryhmänäyttelyyn, jossa Uuno esiintyi nyt toisen kerran pentuluokassa. Tällä kertaa ei kilpailijoita löytynyt, mutta olen silti tyytyväinen tulokseen 1KP ROP-pentu, sillä tuomari jakoi "oikeille koirille" paljon punaista ja taisi pari sinistäkin nauhaa jakaa ja vain muutama sai vaaleanpunaisen nauhanpätkän!! Tuomari Pirjo Hjelm lausui Uunosta näin:
Ikäisekseen hyvin kehittynyt, sopusuhtainen nuorukainen. Kaunis pää, jossa hyvä kuono-osa. Hyvä purenta. Melko isot, raskaat korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä rintakehä. Liikkeet OK, Turkki Ok.

Uunon mallikelpoinen esiintyminen

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Agilitya ja mätsäilyä

Käväistiin Kaapon kanssa Lohjalla korkkaamassa ulkokisakausi, tosin tulipahan todettua että vielä ei sittenkään ole ulkokisojen aika! Tai no ensimmäisen radan aikana ainoastaan tuuli, mutta toisen aikana sitten lisäksi satoi jääkylmää vettä :(

Ensimäinen rata oli hyppäri, jolta tuloksena 5 ratavirhettä -9.84sek alle ihanneajan, eli ihan kiva vauhti meille! Harmittaa vaan, kun itse sössii (tai useimmiten se on oma vika) ja tekee virheitä. Kielto tuli, kun piti tehdä takakierto hypylle ja Kaapohan kiersi, ihan niin kauan kun käskettiin, eli hypyn ohi!! Tulos riitti sijaan 15, kun koirakoita oli 33.

Seijan tallentama tyylinäyte loppusuoralta

Toinen rata oli ihan tavallinen agirata ja siltäkin tuloksena harmittavainen 5. Aika -9.59 olisi tälläkin radalla riittänyt ihan kelpo sijoitukseen (toiseksi!!), mutta ne kerpeleen kontaktit!! Puomin alastulolta siis kontaktivirhe ja taas manasin, että ne kontaktit olisi pitänyt kunnolla opettaa jo heti uran alussa!!! Startanneiden 32 koirakon joukossa meidän tulos riitti nyt 9. sijaan!! Kiitokset kaikille paikalla olleille mukavasta seurasta, ohjeista ja tsemppauksesta, niin ja Hennille kiitokset matkaseurasta ja onnittelut upeasta LUVA-nollatuloksesta heti ensimmäisessä kakkosluokan startissa!! Tulokset kokonaisuudessa on täällä! Kuvia kisaajista on Seijan albumissa.

Sunnuntaina käväisin Sulon ja Uunon kanssa SAPY ryn järjestämässä mätsärissä Eräeläimen pihalla Halikossa. Ensin oli Sulon vuoro. Tiukassa kisassa Maarit Haaviston Rondaa vastaan Sulo sai lopulta sinisen nauhan, kun vastapeluri liikkui kauniimmin (ylläri, että joku liikkuu paremmin kuin Sulo ;)). Sulon päivä päättyikin sitten pikaiseen pyörähdykseen sinisten "ryhmäkehässä".

Uuno oli nyt neljättä kertaa mätsäilemässä ja taas hienolla menestyksellä!! Tällä kertaa punaisten pentujen 3. palkinto lähti matkaamme, niin ja rutkasti taas kokemusta!! Seuraava koitos Uunolla onkin sitten Someron ryhmänäyttely 2.5 ja siellä uran toinen pentuluokkaesiintyminen!!

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Hieno näyttelyuran avaus

Tänään oli Uunon ensiesiintyminen virallisessa näyttelyssä. Tai siis eihän se mikään ihan virallinen oikeasti ollut, kun vasta pentuluokkaan osallistuttiin! Mutta upeasti aloitettiin ura!!

Helsinkiin oli ilmoitettu yhteensä 12 borderterrierin pentua, joista paikalla oli 11. Uuno kilpaili ainoana "isona" urospentuna, nuorempia uroita oli 4, pikkunarttuja 2 ja "isoja" 4.

Tuomarina oli tiukkana tunnettu Matti Luoso, jolla on ihan oikeasti arvosteluoikeudet terriereille ja monille muillekin, joten annan arvoa tuomarin lausumalle.

"Erittäin hyvä tyyppi, hyvä koko. Erittäin hyvä pää, hieman isot korvat. Hyvä kaula, samoin luusto ja käpälät. Hyvä runko sopivin kulmauksin. Liikkuu hyvin, hyvä karvanlaatu. Erinomainen käytös."

Tällä arvostelulla upea 1KP PUP1 ROP-PENTU tulos!!!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Onnistunut viikonloppu

Lauantaina oli retki Tampereelle kokoonpanolla Kati ja Jasmin sekä meidän trio ja Uunon Fanni-sisko. Matkan tarkoitus oli ottaa Uunosta ja Fannista "välikuvat", jotta nähdään onko pentuset lonkiltaan terveitä!! Ja olivathan ne, molemmat oikein mallikelpoisia. Pikkuisilta kuvattiin myös kyynärät, eikä niissäkään ollut mitään sanottavaa!!

Hiukan enemmän jännitystä aiheutti Kaapon kuvaaminen... Mutta turhaan jännitin, Kaapo kuvattiin terveeksi!! Lonkat olivat OK, ei nyt ihan AA:ta, mutta ei huonot eikä nivelrikkoa. Kyynärät samoin, ihan puhtaat! Lisäksi kuvattiin koko selkä, lanneranka OK, mutta jossain lapojan välimaastossa oli pari nikamaväliä osittain silloittuneet, mutta se ei eloa haittaa!! Kaapo ei siis saanut eläkepapereita, vaan voimme jatkaa kisaamista!! =)

Sunnuntaina pakattiin 6 koiraa autoon ja suunnattiin Turkuun mätsäriin. Reissussa oli mukana trion lisäksi Krista kera Onni-griffonin ja Lilo-bernin, sekä Fanni kotimatkallaan. Päivä oli aivan upea, aurinko paistoi ja tosissaan lämmitti! Paikalla oli melkoinen määrä koiria, mutta silti "toimituksesta" selvittiin parissa tunnissa!

Meidän pojilla oli punainen päivä, kiitos osallistumisesta hei!! Uuno tosin ylsi lähes 50 pennun joukosta hienosti punaisten viidenneksi (harmi kun vain 4 sijoitettiin), mutta siis aivan loistava ensiesiintyminen näyttelyhihnassa!! Eikä Unski muutenkaan juuri ressannut, hengailli koirajoukossa kuin vanha tekijä!! Vaikka siis kummoisempaa menestystä ei tullut, olen kaikin puolin tyytyväinen päivään!! Uuno osasi käyttäytyä, Kaapo oli oma itsensä ja Sulolla oli kehässä vähän liiankin kivaa!! Hyvillä mielin siis 28.3 pentunäyttelyyn ja saatanpa Sulonkin jonnekin ilmoittaa (kunhan sille kasvaa karvat takaisin)!
Kiitokset Kristalle ja Päiville mukavasta seurasta!!

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Ajanpuute vai laiskuus...

Onpahan taas vierähtänyt tovi viimeisimmästä blogituksesta, joten lienee aika tehdä pientä tilannekatsausta!! Tosin ihan hirveästi ei ole kerrottavaa, liekö se sitten syynä siihen että ei ole tullut mitään kirjoiteltuakaan...

Kisarintamalla on ollut melkoisen hiljaista, Kaapon kanssa on startattu vain 14.2 ATT:n kisoissa, joista tuloksena pari hylkyä. Ei siitä siis sen enempää!! =) Kaaposta vielä sen verran, että "mamman herkkis" juhli synttäreitään 17.2 ja mittariin tuli jo 7 vuotta!! Pitkää ikää ja terveyttä tulevaisuuteenkin herkälle herrasmiehelle!!!!
Kaapo 7v nauttii talvesta!!

Uunon kanssa osallistuin Anette Lindellin agilityn pentuleikkikouluun, josta sai paljon ideoita treenaamiseen. Tosin nyt tunnen hirvittävän piston omassatunnossani, sillä eipä me juuri olla treenattu!! Pitänee ruveta pitämään treenipäiväkirjaa, josko sitten tulisi oikeasti treenettua, kun pitäisi saada mustaa valkoiselle!! Ihan pientä motivaation laskua saattaa aiheutua myös siitä, että kerrankin kun innostuu treenaamaan, niin onnistuu telkeämään itsensä ja koiran autotalliin ja tarvitsee naapurin apua päästäkseen pois...
Uuno 6kk ja nauttii lumileikeistä
(tosin pienelle koiralle alkaa olla jo ehkä vähän liikaakin lunta)
Uuno posettaa!
Ensimmäinen näyttely on muuten 28.3 pentunäyttely Helsingissä

Sulon kanssa ollaan käyty agitreeneissä ja voi että miten hienosti se siellä toimiikaan!! Mistäköhän me löydetään joku "poppamies" kertomaan meille, mikä kisoissa menee pieleen, kun kovasti tekisi mieli päästä näyttämään muille mitä Sulo osaa!! Mutta siis kun eihän se siellä kisoissa osaa mitään... haistattaisi pitkät paskat jos osaisi puhua, mutta kun ei osaa niin keksii kaikkea muuta!! Mahtaakohan tässä ongelmassa ikääntyminen auttaa??

Sulo 4v nautiskelee hankihölkästä!

Lisää ihania talvikuvia koirista löytyy Seijan albumista täältä ja täältä!!
Kiitos taas upeista kuvista Seija!!

Laitetaanpa tähän loppuun kuukauden "helmi"!

Vuoden 2009

AKTIIVIHIILI Piia Hyytiäinen
on kauden 2009 aikana näyttänyt esimerkkiä siitä,
millainen on aito aktiivihiili. Hän on osoittanut, ettei sana

"aktiivijäsen" tarkoita ainoastaan koiransa kanssa
kilpailevaa jäsentä vaan sitä, että on aina innolla mukana

seuran toiminnassa, oli se sitten talkootyötä,
muiden
kouluttamista tai oman koiran kanssa harrastamista.
Koirakerho Tassut ry palkitsee Piian tittelillä
Vuoden aktiivihiili ja toivottaa onnea ja menestystä

haastavan harrastuksen parissa.


KOIRAKERHO TASSUT RY

Olin kovin otettu saamastani huomionosooituksesta ja jäin kerrankin sanattomaksi!! Kiitos Tassulaiset, taas jaksaa jatkaa! Heh, ja olihan tämä mukavaa jatkoa viimevuotiseen "Vuoden Rekku 2008" tittelille, jonka siis Kaapon kanssa ansaitsimme Pirkkiksen sanoja lainatakseni "helvetin hyvistä yrityksistä"! ;)

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Voittonolla!!

Osallistuin Kaapon kanssa Tsau ry:n agilitykisoihin Liedossa. Samoihin kisoihin osallistui "lauma" Tassulaisia. Paikalla olivat Seija ja Kössi, Kati ja Säde, Katja ja Astra, Iina ja Monte & Veeti sekä Henni ja Kiia, joten hyvin oli seura edustettuna. Tarjolla oli ensin kakkosille kaksi rataa, agirata ja hyppäri. Ensimmäisenä agirata, joka oli haastava, mutta ei missään nimessä vaikea. Hitto vie että oli rumaa ohjausta, mutta eikö se ole tulos joka ratkaisee?? Koirakoita oli paikalla 16 ja me Kaapon kanssa tehtiin radan ainoa nollatulos!! Lopetin kyllä ohjaamisen esteellä 6, kun olin ihan varma että oltiin jo tehty kieltovirhe, kun Kaapolla oli ihan omat kuviot. Loppurata mentiin sitten hälläväliä tyyliin ja yritettiin suoriutua radasta!

Maalissa reviteltiin remmiä ihan kuin minkä tahansa radan jälkeen ja poistuttiin rata-alueelta. Vastassa oli hymyilevä Seija, joka sanoi että "teitte nollan"!! Totesin vain, että "eikä tehty kun tuli kieltoja", enkä siis lainkaan uskonut Seijaa. Kävelin toimitsijan perässä tulostaululle ja katsoin mitä hän sinne kirjoitti. En meinannut uskoa silmiäni, kun taululle kirjattiin 0 ja -2.11!! Pompin sitten vain hetken tasajalkaa typerä virne naamallani ja juhlin tulostamme!! Hip hei, voitimme luokan ja saimme kilpailukirjaan toisen LUVA merkinnän!!
Polleana palkintopallilla!! Kiitos Seija kuvasta!

Hyppäri oli ratana tosi kiva, eikä mitenkään ylivoimainen. Meillä meni homma pieleen esteellä 5, kun valssi oli pahasti myöhässä ja vedin Kaapon hypyn ohi. No, hyvällä fiiliksellä rata loppuun ja 6 viimeistä estettä menikin oikein mallikkaasti! Nyt siis puuttuu yksi nolla, jotta pääsemme kolmosluokkaan, ja se saa tulla vaikka hyppäriltä!!

Jotta puntit pysyvät tasan, niin hyppäriltä oli sitten Seijan ja Kössin vuoro napata nollatulos, sillä agiradalta heille tuli HYL. Harmittavaisesti agilitysta nauttiva Kössi ilotteli/liihotteli vähän turhan laajan kaaren hyppärillä ja tuloksena oli 0,45 sek yliaikaa, joten valitettavasti hienoa tulosta ei kilpailukirjaan kirjattu!! Onnea kuitenkin hienosta suorituksesta Seija ja Kössi!!!

Sitten olikin jo ykkösten vuoro vallata rata, ensin hyppäri ja sitten agirata. Meikäläisistä ensimmäisenä radalla oli Kati ja Säde. Jännityksestä huolimatta Kati muisti radan ja teki aivan loistavan kisauran avauksen. Valitettava vitonen tuli viimeisen riman tiputuksesta, mutta siitä huolimatta oli hieno rata!! Mineissä Iina ja Monte tekivät hienon nollan ja sijoittuivat 3.!! Makseissa sekä Katjan että Hennin tuloksena oli HYL, mutta hienolta se silti näytti.

Agiradalla Kati ja Säde jatkoivat hienoa suorittamista, mutta vitonen tuli tältäkin radalta, kun Säde teki lentokeinun (tietää siis mitä treeneissä tehdään). Tulos riitti kuitenkin hienoon 3. tilaan!! Ei ollenkaan huonosti ensimmäisissä kisoissa, kun heti pääsee palkintopallille!! Onnea Kati ja Säde!!

Muiden suorituksia en enää tarennut jäädä katsomaan, mutta kuulin että Henni ja Kiia toinenkin HYL ja Katja ja Astra kisauran paras tulos 5 ratavirhettä!! Tulokset löytyy täältä.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäiset päivät

Eipä ole paljoa kerrottavaa, kun pakkaset ovat paukkuneet sellaisissa lukemissa, että ei ole muka voinut mitään tehdä!! No ehkä sisällä olisi voinut, mutta jotenkin on vaan ollut niin saamaton olo kun ulkona ei juurikaan ole tarennu olla! Onneksi koiratkin osaavat ottaa rennosti!!


Sen verran olen saanut "aikaiseksi", että olin Suomisen Katjan matkassa Hyvinkäällä katsomassa agilitykisoja 2.1. Koska kisat pidettiin lämmitetyssä hallissa, pääsi Uuno mukaan tutustumaan suureen maailmaan!! On se vaan rohkea pentu, ei ollut millänsäkään hallin hulinasta ja vilinästä!! Häntä pystyssä se köpsötteli vierelläni kuin maailman omistaja konsanaan!! Mikä parasta, Uuno ei ollut kiinnostunut kaikista ohikulkijoista, vaan keskitty minuun!! Innostui leikkimään ja malttoi tehdä osaamiaan temppuja, vaikka ympärillä oli melkoinen meteli!! Hih, ja kyllähän Uuno muutaman ihmisen hurmasi coolilla olemuksellaan! Ja saipa se uusia "ystäviä", joista ehdoton lemppari taisi olla 5kk ikäinen Espanjan vesikoira!!
Muutamia kuvia vuoden ensimmäisiltä päiviltä on albumissa!! Kuvista välittyy hyvin pakkaspäivien tunnelmat! ;) JOsko sää tästä lauhtuisi ja pääsisi taas "vauhtiin", olisi sitten enemmän blogitettavaa! =)